sunnuntai, 22. toukokuuta 2011
keskiviikko, 13. huhtikuuta 2011
maanantai, 4. huhtikuuta 2011
I found a new love in ELLE
Ei, en rakastunut Versaceen vaan H&M:n vaaleanpunaimeen mekkoon! Mekko näyttää silmääni aivan ihanalta mutta en tiedä milloin ko. unelman itselleni voisin ostaa, sillä missä ihmeessä sitä käyttäisin? Lisäksi en ollenkaan tiedä sopiiko pitkät mekot minulle mutta ainahan tuota voisi kokeilla ja kenties ostaakin vaatevarastoihin, sillä yhtäkään noin pitkää mekkoa en omista ;)
perjantai, 1. huhtikuuta 2011
Sometimes even I can feel stress!
Tällä hetkellä tuntuu siltä, että pääni hajoaisi. Syynä on niinkin murheellinen asia kuin verokortin puuttuminen. Vaihdoin hiljattain työpaikkaani ja nyt uuden työpaikan pitäisi saada itselleen ihanainen murhe- korttini, sillä pian on palkkapäivä mutta dididididiidiiii~ entinen pomoni on Kuubassa lomailemassa eikä siten ole pystynyt antamaan minulle edes tietoja vanhasta kortista, jotta olisin voinut tilata uuden!
Muuten olo on mainio, pientä väsymystä lukuunottamatta, sillä tämän viikon olen kirjaimellisesti pompotellut itseäni koulun ja kahden työpaikan välissä (joudun vielä hoitamaan muutaman asian vanhassa työpaikassani, joten sinnekin pitäisi saada uusi verokortti -.-). Herään aamuisin 6-7 aikaan ja kotona olen vasta 21-22 aikoihin eli voitte vain kuvitella syyn väsymykseen ;)Kuva: weheartit
torstai, 31. maaliskuuta 2011
London first day
*Varoitus: paljon kuvia!*
edit: pahoittelut kuvien huonolaatuisuudesta, huomasin niiden laadun vasta myöhemmin :/
Saavuimme Lontooseen jo maanantai iltana, jolloin ainoa tekemisemme oli hotellin etsiminen ja iltapalan syöminen. Heti seuraavana aamuna heräsimme aikaisin 7:30 AM alkavalle aamupalalle ja suuntasimme Oxford Streetille ostoksille. Sää oli +10- + 14 astetta iltaan asti, joten voitte vain kuvitella miltä tuntui kävellä kaupungilla ilman talvitakkia ja hyristä kylmyydestä!
Lontoo ei oikeastaan ole koskaan kiinnostanut minua niin paljon, että olisin lähtenyt sinne. Jotenkin oli aina muita maita, jotka jostakin syystä kiinnostivat Lontoota ja Iso-Britaniaa enemmän. Vasta matkan saatuani aloin oikeasti tutkimaan, että mitäs kaikkea kaupungista löytyy, ja hui kamala, sieltähän löytyi vaikka ja mitä! Nyt kuitenkin kuviin, jossa käy ilmi hieman, että mitä matkan ensimmäisenä päivänä oikeastaan tapahtui.
Lontoo ei oikeastaan ole koskaan kiinnostanut minua niin paljon, että olisin lähtenyt sinne. Jotenkin oli aina muita maita, jotka jostakin syystä kiinnostivat Lontoota ja Iso-Britaniaa enemmän. Vasta matkan saatuani aloin oikeasti tutkimaan, että mitäs kaikkea kaupungista löytyy, ja hui kamala, sieltähän löytyi vaikka ja mitä! Nyt kuitenkin kuviin, jossa käy ilmi hieman, että mitä matkan ensimmäisenä päivänä oikeastaan tapahtui.

Piccadilly Circus ↓
St. James Park ↓

Buckingham Palace ↓ joka oli kieltämättä melkoinen pettymys kun vertaa muiden maiden linnoihin. Ehkä katsoimme väärästä paikasta mutta emme löytäneet Lontoolle tyypillisiä palatsin punapaitaisia ja musta hattuisia vartijoita, vaan kaikilla vartijoilla oli päällä vain harmaata!
Harrods ↓


Päivä sujui oikeastaan mitä mainioimmin, lukuunottamatta sitä, että loppuillasta jalat olivat kävelystä aivan muussina. Lisäksi kannoimme mukanamme osaa päivän ostoksista kokopäivän (osan ONNEKSI olimme tajunneet viedä hotellille!!). Täytyy sanoa, että alla olevasta kuvasta ↓ huomaa, että ensimmäisenä päivänä oli tarkoitus saada suurin osa ostoksista tehtyä ja loppupäivät keskittyä nähtävyyksiin!
keskiviikko, 30. maaliskuuta 2011
Pitkästä aikaa ja kiirettä pitää
Nyt on ollut niin kiireitä, että bloggaaminen on jäänyt erittäin vähäiselle. Oikeastaan olin jo unohtanut koko blogin kaikessa hulinassa. Viime viikolla olin Lontoossa, joten siitä ja ostoksista pitäisi tulla piakkoin tekstiä. Bloggaaminen jää luultavasti tällä viikolla yhtä vähäiseksi kuin aikaisemmin, sillä kalenterini on aivan täynnä! Ainoa vapaapäivä on sunnuntaina!
Syy kaikkeen kiireeseen on se, että sain uuden työpaikan, joka vaatii hieman enemmän aikaa kuin nykyinen työpaikkani. Työpaikan vaihto ei luonnollisesti käy ihan käden käänteessä, joten joudun huhtikuun ajan keplottelemaan itseäni koulun ja kahden työpaikan välillä! Ainakaan ei pitäisi tulla rahan puutetta :D
sunnuntai, 27. helmikuuta 2011
PUFFY: do want's
Katselin Puffyn kevään mallistoa ja tässä olisi muutamia, jotka miellyttivät silmää. Parin vaatteen kanssa tosin pitäisi pysähtyä miettimään, että tuleeko ko. vaatetta oikeasti käytettyä. enjoy!
![]() |
| Ok, heti virhe, mukaan siis eksyi yksi syksyn mallistosta :D |
Ja nyt siivoamaan ->>
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)















